Vaikka "moderni maatalous" ylpeilee korkealla tuottavuudella, se usein yksinkertaistaa biologista monimuotoisuutta, jättää huomiotta organismien väliset vuorovaikutukset ja jättää huomiotta niiden ekologiset vaikutukset. Sen tuottavuuden vakaus riippuu suuresti panoksista, kuten kemiallisista lannoitteista, torjunta-aineista, kastelusta ja korkeasatoisista-lajikkeista. Perinteinen maatalous puolestaan hyödyntää paikallista biologista monimuotoisuutta (lajien monimuotoisuutta ja geneettistä monimuotoisuutta) ja organismien välisiä vuorovaikutuksia ruoan tuottamiseen ja järjestelmän vakauden ylläpitämiseen. Siksi huomiota on herättänyt se, pystyykö moderni maatalous oppimaan perinteisen maatalouden kokemuksista luonnon monimuotoisuuden hyödyntämisessä ja muuttamaan teollistuneen mallinsa sellaiseksi, joka yhdistää luonnon monimuotoisuuden hyödyntämisen nykyaikaiseen teknologiaan. Asiaan liittyvät tutkijat ovat tutkineet biologisen monimuotoisuuden ominaisuuksia maatalousjärjestelmissä ja maatalouskäytäntöjen vaikutusta maatalouden biologiseen monimuotoisuuteen; tarkasteli tutkimuksen edistymistä biologisen monimuotoisuuden käyttötavoista ja vaikutuksista maatalousjärjestelmiin; ja keskusteltiin biologisen monimuotoisuuden hyödyntämiseen tarvittavista tutkimuksista nykyaikaisissa maatalousjärjestelmissä, nimittäin kuinka suunnitella alueellisesti maatalousmaiseman monimuotoisuutta, miten viljelymaan lajikkeisiin-monimuotoisuuteen- perustuvat istutus- ja jalostusjärjestelmät konfiguroidaan organismien välisten keskinäisten suhteiden pohjalta, kuinka rakennetaan luonnon monimuotoisuuden hyödyntämistä vastaavia peltotiloja ja kehitetään uusi maatalouden tietojärjestelmä-.
Resilienssi, joka on sosio{0}}ekologisten järjestelmien tärkeä ominaisuus, on yksi tärkeimmistä tavoista monimutkaisille järjestelmille kestävän kehityksen saavuttamiseksi. Olemassa olevan tiedon ja tutkimustulosten pohjalta jotkut tutkijat ovat hahmottaneet näkemyksensä kestävyydestä ja maatalousjärjestelmän sietokyvyn käsitteestä. Tässä artikkelissa tarkastellaan sitten viimeaikaista kotimaista ja kansainvälistä tutkimuksen edistymistä kolmessa näkökulmassa: maatalousjärjestelmän kestävyyteen vaikuttavat tekijät, maatalousjärjestelmän kestävyyden arviointi ja maatalousjärjestelmän kestävyyden tutkimuksen mittakaavavaikutus. Se tekee yhteenvedon tekijöistä, jotka vaikuttavat maatalousjärjestelmän kestävyyteen sekä luonnollisesta (vesi, maa ja ilmasto) että sosiaalisista (taloudelliset olosuhteet, luonnonvarojen hallintajärjestelmät ja sosiaaliset ominaisuudet) näkökulmasta, tutkivat ajallisten ja alueellisten mittakaavien vaikutusta maatalousjärjestelmän kestävyyteen sekä tiivistää maatalousjärjestelmän kestävyyden mittausmenetelmiä sekä laadullisesta että kvantitatiivisesta näkökulmasta. Lisäksi se huomauttaa, että Kiinan maatalousjärjestelmien kestävyyttä koskevassa tulevassa tutkimuksessa tulisi painottaa moni-mittakaavaista, moni-prosessiin yhdistettyä analyysiä ja kvantitatiivista analyysiä, vahvistaa ilmastonmuutoksen{7}}haavoittuvien alueiden tutkimusta puolikuivan vyöhykkeen ulkopuolella ja kiinnittää huomiota sosiaalisten tekijöiden rooliin maatalousjärjestelmän sietokyvyssä.
